Miksi juuri Tiitus?

Tässä hieman väsyneen tarinaa, miten juuri Tiitus meille tuli. :) Tarina alkaa minun ensimmäisestä omasta hevosesta sh-ori Postilennosta.

En ollut suunnitellut ottavani hevosta. Mulla oli vain pienempiä maatilan eläimiä, lampaita, vuohia, kanoja, kaneja jne. Sain soiton kaveriltani, että kotia oli vailla 21v. suomenhevosori. ORI? ei onnistu! Tai no, jos se on noin vanhaksi orina päässyt, ei se varmaan paha ole? ;) Pitkä hevostaukoni tuli päätökseen ja pihaan muutti Poju. <3 Vedet silmissä tätä nyt kirjoitan, rakas Poju. <3 Poju kuulemma oli ollut ainoana hevosena ja sellaisena voi hyvinkin, mutta kun sitä kesän katsoin, koin, että se kaipaa seuraa. Netistä löytyi lopulta yksi vaihtoehto, yli-iso shettis, joka on hankala ratsastaa. Siinäpä meille hyvä lastenponi. ;) Jotenkin huvittavaa tällain jälkeenpäin huomata, kuinka järjellä ei ole näiden asioiden kanssa mitään tekemistä. Minä, järkevä nainen. :D

Poju tuli toukokuussa 2010 ja Haisu joulukuussa samaa vuotta. Alussa oli poikien tarhassa menoa ja meininkiä, Haisukin haisi ihan tammalta, kun sellaisten kanssa oli tarhannut. Ei kauaa mennyt, kun huomasin, miten oikean päätöksen tein kaverin hankkimisessa. Näin Pojun EKAA kertaa makaamassa. Raukka oli joutunut pitkään olemaan koko ajan vahdissa ja nyt se sai maata pitkin pituutta, kun oli Haisun vahtivuoro. :D Yritin kaksi kertaa saada Pojusta varsaa. Kerran se oli Mustasaaressa tamman luona laitumella kesän, mutta varsaa ei tullut. Toinen kerta päättyi surullisesti. Hain tamman meille, seuraavana päivänä Poju laukkaili tarhassa, kaatui ja katkaisi toisen etujalkansa. Hirmuisten kipujenkin kanssa se jaksoi huudella tamman perään pihan toiselle puolelle. Käsin jo tunsin, ettei siitä enää jalkaa tule, etupolven yläpuolella luu kokonaan säleillä. :( Kiitos ystäväni, sain pikaisesti asiantuntevan miehen ampumaan Pojun omaan pihaan. Itse osaan teurastaa lampaita yms, mutta tähän tarvitsin apua, vaikka välineet minulla olikin.

Tamma palasi kotiinsa ja seuraava ongelma oli saada kaveri Haisulle. Lopulta asiat järjestyivät hyvin. Naapuri ei ollut tyytyväinen hevostensa kesälaitumeen, joten ne tulivat meidän laitumelle Haisun kavereiksi. Fakta oli, että Haisu tarvitsi kaverin, laidunseura oli vain väliaikaista. Seurasin nettimyyntipaikkoja, pitkään olin seurannut hevostalli.netin kasvattajaosiota, mutta kun Poju lopetettiin, poistin sen suosikeista. Mitäs minä siellä teen, kun omistan vain ruunan... Jossain vaiheessa löysin taas itseni sieltä ja pienhevoskeskustelusta kiinnitin huomiota, että Postipojun, Pojun sukulaisen orivarsaa kaupattiin. Ilmaisin kiinnostukseni keskusteluketjuun ja pian sain yhteydenoton Tiituksen kasvattajalta. Tarkoitus oli kyllä etsiä ratsuopetettua sh-tammaa, mutta eihän tässä järjellä mennä, edelleenkään. ;)

Ajoin Piikkiöön, ensin katsomaan Tiituksen ihanaa emää ja sen tämän vuotista orivarsaa ja sieltä ajoimme Raumalle, jossa Tiitus oli orilaitumella puoliveljiensä kanssa. Sieltä löytyi ihana, ihmisrakas ja hellyydenkipeä oripoika. <3 Mä olin myyty. :D Ja niin Tiitus tuli lopulta meille.

Pimeäääää...

Valjastus on nykyään ihan rentoa, ei haittaa, vaikka kaikki remmit on jo tiukalla. Tänään en laittanut sitä edes kiinni valjastuksen ja heijastimiin sonnustautumisen ajaksi. Toki sillä oli heinää edessä, mutta kuitenkin. :) Meille asti kun ei ole katuvaloja, niin lähdettiin ihan pilkkopimeään, otsalampun valossa tosin. Alussa se vähän hörhös, pari kertaa säikähti takaa jotain, mutta rauhoittui sitten. Mäen hiekkasäiliö aiheutti enää silmien kääntämistä. :D Tuttua reittiä kun mentiin, oli se tosi rauhallinen. Ei sipsuttanut juuri lainkaan ja mä hoilottelin ajankuluksi Laura Närhen biisejä. :D Ehkä ne oli riittävän tylsiä? Muutamia kertoja pysähdeltiin, hienosti se malttaa olla paikallaan ja lähtee vasta käskyllä. Tuossa rauhallisessa mielentilassa myös ravattiin pieni pätkä, oikein lönköti-ravia. ;) Autoja tuli vastaan, eikä ne aiheuttanut mitään reaktiota. Tuusannuuskaksi ajettu autonromu aiheutti pienen kaaren kulkureitille.

Jännitystä saatiin kuitenkin elämään uudella tienpätkällä. Tienpätkä oli pimeä ja vastaan tuli ekaa kertaa hevonen. Silloin tuli eka jännäkakkakin. :D Ekoja kertoja kun oltiin kävelyllä, tuli se jännäkakka jo heti, kun päästiin pois tarhasta, joten pitkälle päästiin tällä kertaa. Ennen kohtaamista se pysähtyi ja katsoi ihmeissään pimeyteen. Pari jumitusta tuli ennen kohtaamista ja itse kohtaaminen meni rauhassa, mutta sen jälkeen vähän vilkastui pojan kulku ja tuli tutut sipsutukset taas mukaan. Siihen samaan syssyyn tuli yksi auto ajelemaan edestakas. Yritin huitoa, että vähän hidastaisi, mutta ei tainnut huomata. Ei Tiitus sitä säikähtänyt, mutta kun sen vire oli hieman korkeampi, olisi se voinut reagoida. Tuon jälkeen tuli pari isomoottorista autoa (äänestä päätellen ;)) takaa, niiden kohdalla pysähdyin ja käänsin Tiituksen pään autoa kohti. Tiitus seisoi hyvin  paikallaan, vaikka olikin vähän stressaantuneen oloinen. Onneksi se ei säikähdä myöskään sitä, että ne ihan hyvin hidastaneet autoilijat, painavat sitä kaasua just kohdalla... Kotiinpäin kävellessä se taas rauhoittui, käveli löysällä remmillä pääosin rauhallista käyntiä.

Se, minkä se osaa tällä hetkellä hyvin, on seisominen. :) Lenkillä, jopa stressivaiheen aikana, se pysäyttäessä seisoi paikallaan. Kotiin tullessa riisuin siltä valjaat ja muut kamppeet niin, että se seisoi pihatiellä liinan päässä paikallaan, kun mä häärin sen ympärillä. Tytöt kun tuli siihen, meni se vähän niitä vastaan, mutta suotakoon se ihmisrakkaalle hepalle.